ICT-päällikkö Tapio Virrantalo
Tapio Virrantalon kipinä tietotekniikan pariin syttyi jo lapsuudessa: ”Hiljattain tuli käytyä elokuvateatterissa katsomassa Dyyni-niminen elokuva, ja totesin ennen elokuvan alkua, että tämäkin fantasiamaailma, mistä elokuva kertoo ja siihen liittyvä tietokonepeli ovat saaneet minut suuntaamaan IT-alalle aikanaan”, muistelee tietotekniikan insinööri Virrantalo ja jatkaa: ”Kouluikäisenä vietetyt tunnit tietokoneen ja pelien ääressä ovat osittain syynä siihen, että teknologia alkoi kiehtomaan.”
”Olin muodostanut positiivisen käsityksen yrityksen toimintakulttuurista ja tavasta toimia”
Insinööriopintojen jälkeen Virrantalo ehti toimia 5⎯6 vuotta IT-alalla järjestelmien toimittajana. Iivari Mononen -konsernissa rooli vaihtui pöydän toiselle puolelle järjestelmien tilaajaksi.
”Talo oli jossain määrin tuttu aikaisemman työhistorian kautta, ja olin muodostanut positiivisen käsityksen yrityksen toimintakulttuurista ja tavasta toimia”, Virrantalo kuvailee siirtymistään Monoselle vuoden 2017 keväällä.
Laaja työtoimenkuva
Työsarka teknisenä IT-toimijana on laaja: ”Toisinaan se on tarkoittanut vastaamista kaikesta, missä vain on sähköjohto, mutta keskeisimmät työtehtäväni painottuvat IT-palveluiden laatuun ja kehitykseen yhdessä IT-kumppaneiden kanssa.”
Virrantalon kädenjälki näkyy hieman kaikessa tietotekniikkaa hyödyntävässä konsernin toiminnassa: ”Tekniset alustat – jolla järjestelmät pyörivät – ovat vastuualuettani”, hän kuvailee ja kertoo järjestelmien suunnittelun ja ylläpidon olevan päivittäistä toimenkuvaansa.
Iivari Mononen konserniin kuuluvat kolme tytäryhtiötä 12:ssa toimipaikassa. Viime vuosina ahkerasti laajentuneessa organisaatiossa on käytössä useita ohjelmistoja: ”Järjestelmien väliset yhteensopivuudet ja tarkoituksenmukaisuudet sekä päällekkäisyyksien välttämiset ovat sitä mihin työssäni käytän paljon ajatusta. Lisäksi tietoteknisten laitteiden ja -ohjelmistojen hankinnat kulkevat kauttani”, Virrantalo kertoo. “Palveluiden tuottamisessa, kuten käytön tuessa ja asennustöissä käytämme ulkoista palveluntarjoajaa.”
Liiketoiminnan jatkuvuus on keskeisin asia konsernin IT-asioissa. Virrantalo pyrkii työssään ennakoimaan kaikki tekniset häiriöt, jotka voisivat keskeyttää tai uhata liiketoiminnan jatkuvuutta.
”Koulutustaustani on jättänyt pienen napanuoran tietoliikennemaailmaan – minua kiehtoo millä tavoin yhteydet kytkeytyvät toisiinsa, miten toteutetaan turvalliset ja suorituskykyiset verkkoyhteydet 12 eri toimipaikan välillä. Nämä asiat ovat lähellä sydäntäni”, Virrantalo kuvailee.
Paperista luopuminen
Mobiiliteknologia näyttelee vuosi vuodelta suurempaa roolia Virrantalon työssä: ”IT-palveluiden kehityksessä mobiiliteknologia on keskeisessä roolissa, ja pyrimme kehittämään sen hyödyntämistä liiketoiminnassa turvallisesti. Mobiiliteknologia poikkeaa merkittävästi perinteisestä PC-maailmasta, ja vaatii siten erilaista ajattelua ja välineitä sekä jatkuvaa uuden oppimista.”
”Paperista luopuminen on laaja teema, ja vaikka siitä on jo kauan puhuttu, tarkoittaa se edelleen isoja ponnistuksia ja hiljattain tapahtuvaa muutosta”, Virrantalo kuvailee ja jatkaa: ”Tekisi mieli sanoa, että teknologia kehittyy Iivari Monosella suurin harppauksin, mutta tosiasiassa kehitys on tasaisesti jatkuvaa. Pienillä, mutta jatkuvilla askelilla mennään”, Virrantalo toteaa.
|||
Kaksi vilkasta tenavaa pitävät huolta, ettei Tapio Virrantalon arki pääse liian seesteiseksi ja lisäksi padel-kentät ovat tulleet tutuksi. Joukkuepelissä tapaa ihmisiä myös työelämän ulkopuolelta, ja pelien aikana ja varsinkin niiden välissä tulee pidettyä sosiaalisia suhteita yllä.
Myös Virrantalo odottaa tulevaisuudelta koronavapaata aikaa: ”Mukavaa olisi jo päästä korona-ajasta yli, ja päästä vapaasti matkustamaan maailmalle niin työn kuin perheenkin kanssa”, hän sanoo.
Takaisin tiedotteisiin